Heippa! Instagramin puolella olettekin jo varmaan törmänneet tähän herraan, mutta blogissa ei ole vielä aiemmin ollutkaan kunnolla juttua hänestä.. Koska Aatu on jäänyt enemmän matkustelun tasolle, on nyt menossa mukana toinen, jonka kanssa suunnataan jonkunlaisia tavoitteita kohden. Kovinkaan pitkää taivalta meillä ei ole vielä takana, joten sen pohjalta on vähän paha alkaa tässä vaiheessa sanomaan mitään, mutta kerrotaan nyt vähäsen.
Väiski on siis vuodenvaihteessa kahdeksanvuotiaaksi kääntynyt suokkiherra. Itse miellän hevosten synttärit mieluummin kesään, mutta sanotaan nyt näin kun se virallisesti on. Ensimmäisen kerran kävin kokeilemassa Väiskiä kesällä yhtenä heppavahtiviikonloppuna. Ainoa mitä voin siitä ratsastuksesta kertoa, on pettymys omaan ratsastamiseen. Siis kuinka ihminen menee lukkoon uuden hevosen selässä ja tyytyy vain istumaan hiljaa hevosta häiritsemättä? Se jääköön mysteeriksi, jota en ainakaan vielä ole onnistunut ratkaisemaan.
Syksyllä kävin kokeilemassa Väiskiä uudestaan ja yksin ollessani oli hieman pakko vaikuttaa jollain tapaa. Ehkä aikaisemmin oli jonkunlaista yleisöpainetta, en tiedä, mutta sain Väiskiin tosi kivan tuntuman ja vaikka alkuun menohaluja olikin roimasti, loppua kohden saatiin yhteisymmärrys rauhallisemmasta vauhdista ja suunnasta. Jos suoraan sanotaan, ihastuin tämän hevosen askellajeihin ihan älyttömästi! En avaa niitä nyt tässä enempää, mutta voihan veljet...
Muutaman kerran kävin lyhyen maastolenkinkin ja en voi sanoiksi pukea, kuinka olinkaan ikävöinyt maastoilua suomipollen selässä. Pari lintua nähtiin ja naapurin pihamaa olisi ollut tutkimisen arvoinen paikka, mutta meni tosi nätisti. Metsään olisi ollut kauhea hinku ja sinne katseltiin sitten yhdessä hetki pieni.
Tosiaan talven tultua, ja muutenkin pimeän tullessa liian aikaisin, joutui liikuttamista jättämään viikonloppuun. Johtuiko sitten harvoista liikuntakerroista vaiko suhteellisen korkeasta hangesta, oli vauhdin määrä vähentynyt roimasti ja paikallaan seisominen taisi olla yleisin tapa ilmaista, että Väiskiä ei huvita tänään. Ongelman ratkaisin ottamalla menoon mukaan kouluraipan, jota ei onneksi ole usein tarvinnut käyttää kuin mukana matkaajana. Raipastahan saatiin muutamat oikein mahtavat reaktiot talven aikana...
Ja vielä tähän voin todeta Väiskin menohalujen tulleen takaisin! Usein alla on hevonen, jolla on jo alkukäynneissä vauhti päällä. Hangesta saadaan kaikki ilo irti, kun pidempään jatkuvaa valoisaa aikaa ei enää käytetä paikallaan seisoskeluun. Usein treenin jälkeen Väiskillä on ihan kunnolla hiki ja siitä huomaa, että töitä on jouduttu tekemään tosissaan. Toki hangessa kahlaamisessa tulee kunnon hiki vaikka ihan vain kävelisi. Paremman kunnon ja laihtumisen perässä ollaan oltu jo hetkinen, kesäkunto, täältä tulee Väiski! Loppukäyntejä olisi niin kätevä käydä maastossa, mutta ollaan vähän jännän äärellä kun viedään kengätön hevonen maastoon.
Eiköhän tässä ollut nyt tarpeeksi tähän postaukseen. Väiskille mulla on kuitenkin perinteinen paperinen treenivihko, jonne kirjaan aina kuinka on mennyt, joten blogissa hän tulee esiintymään harvoin. Joskus instan puolella saatan hehkuttaa kuinka kivasti meni, mutta blogiin en tule jokaisten treenien jälkeen päivittämään, sorry. Pitää aloittaa Aatun aktivointi uudestaan jotta saadaan blogi kestämään elossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti