#11: Seikkailunhaluinen

Heippa! Kevät on saapunut ja on lämmintä ja aurinkoista. Se houkuttelee lähtemään maastoon katsomaan kuinka kevät pikkuhiljaa alkaa näkyä. Bongasin ensimmäiset leskenlehdet eilen tallilla! En malta odottaa kun puihin alkaa tulemaan lehtiä ja alkaa vihertää oikein kunnolla. Sitten maastossa käymiseen tulee ihan uudenlaista intoa ja treenaamiseen ylipäätään boostia kunhan saadaan pellot käyttöön kunnolla. 

Keskiviikkona tuli todella extempore lähdettyä ratsastamaan Aatu. Puolessa välissä matkaa selvisi että hypätään. Toisaalta ihana hypätä pitkästä aikaa, mutta taukoa hyppäämisestä on ollut pidempään. Aatuhan osaa hypätä ja uskallan luottaa siihen, että se löytää oikean ponnistuspaikan vaikka itse kohellankin. 

Poni nopeasti kuntoon ja Emma siisti hieman karvoja korvista ja jaloista. Pellolla oli ihan hyvä pohja. Vaikka se ei ollut samalla tavalla sänkkärinä kuin viime keväänä, ei sitä oltu onneksi kynnettykään. Se ei upottanut, joten siinä pystyi menemään. Esteitä oli hurjat kaksi kappaletta, mutta siinä taisi olla riittävästi jännitystä tälle kerralle. Viime kerrasta kun menin Aatulla on tosi paljon aikaa, ja silloin oli lunta vielä maassa!

Verkkasin ensin askellajit läpi ja tulin puomia hetken ennen kuin se nostettiin pieneksi esteeksi. Sekin tultiin yli kivasti. En uskonutkaan kuinka hukassa olen hyppäämisen suhteen talven jälkeen. Pienemmät esteet päästiin yli mukavasti, mutta suunnilleen puolimetrinen pysty jäi ylittämättä. Pudottuakin tuli pari kertaa, ja ainoat siitä kärsineet olivat ratsastushousut. Varmaan ainoat ratsastusvarusteet joita käytän kypärän lisäksi ratsastaessani. Liian monta kertaa saappaat jääneet kaappiin ja on tullut lähdettyä lenkkareilla.

Tämä kuva meidän ensimmäiseltä maastoreissulta

Mutta sitten eiliseen maastoreissuun Väiskin kanssa. Auringon pilkistellessä ihanasti pilven raoista harjasin vieläkin irtoavaa talvikarvaa. Luulin kaiken irtoamassa olevan karvan lähteneen jo, mutta olin aika pahasti väärässä. Varsinkin mahan alta lähtee edelleen karvaa. Mutta pahin mammuttiturkki taitaa olla jo pois. Toinen mikä jaksaa aina yllättää kun käyn Väiskiä liikuttamassa on se, kuinka paljon se onkaan laihtunut. Monesti laittaa vyön normaalille kireydelle ja selkään noustessa satula valahtaa kevyesti kyljelle. Siitä sitten kiristämään uudestaan.

Tällä kertaa ei tarvinnut tapella maastoon lähtemisestä, vain oikean reitin valinnasta. Ajattelin mennä pidemmän reitin (johon mulla meni kerran Aatun kanssa 2 tuntia...) ihan rauhassa. Koska Väiskin kunto ei ole vielä koin hyvä, ei kannata juoksuttaa turhia. 

Hieman jännäsin kuinka tullaan pääsemään kolmen tarhassa olevan hevosen ohi, koska Tyynen aiheuttama wannabe-ori kohtaus on yhä tuoreena mielessä. Muuten oltaisiin päästy ilman ongelmia ohi, mutta vastaan ajoi kuorma-auto ja sen mentyä kuului vielä joen kohina. Ai kauhea, se voi olla vaikka minkälainen peto joka syö pienen hevosen aamupalaksi. Päästiin lopulta taluttamalla yli ja joki ei vaikuttanut kovin pelottavalta. 

Toinen kauhistusta herättävä asia oli suurempi traktori jolla oli perässä joku härpäke. Ei toivoakaan että sen olisi voinut päästää ohi rauhassa, edes maastakäsin. Mentiin sitten yhden pellon reunaan odottamaan että se menee ohi. Propsit kuljettajalle! Oikeasti viisaasti toimittu ettei lähdetty väkisin tunkemaan ohi, vaan maltettiin odottaa ja ohi mentiin rauhassa!

Ja se sama joki oli taas pelottava, mutta nyt mentiin taluttaen yli ihan senkin takia, että siinä pohja on asfalttia. Väiski katseli tälläkin kertaa tien reunassa olevaa pientä aitaa ja kulki muutenkin rauhassa. Saattaa toki johtua pidemmästä lenkistäkin ja siitä, että oltiin jo loppusuoralla kotia kohti. 

Mutta oli oikeasti tosi mukava lenkki ja nautin ihan älyttömästi maastoilusta vaikka tuon eläimen kanssa saakin välillä halkoa hiuksia. Kunhan saadaan rutiinia, roolijaot selviksi ja reitit tutuiksi, saadaan tästä oikein toimiva maastokaveri! Ja kyllä, joskus tuntuu kuin ratsastaisi vain maneesin seinät nähnyttä pumpulissa kasvatettua täysiveristä, mutta silti Väiski on niin kultainen muutenkin kuin värityksen perusteella. En vaan voi lakata ylistämästä tuota hevosta. Ihan alkaa surettaa kun pitää erota viimeistään siinä vaiheessa kun suuntaan opiskelemaan lukion jälkeen jonnekin. 

Ja kuvasin tosiaan Mydayn tuolta maastoilupäivältä, tässä linkki!

Mutta nyt vähän pidempi postaus ja ihanaa kevättä kaikille :)

#10: Kevät saapui!

Heippa! Kyllä, kevät saapui vihdoin meillekin. Lunta on edelleen reilusti, mutta aurinko paistaa ja on oikeasti lämmintä. Ei aikaakaan, kun kesä tulee ja ötököitä saa juosta karkuun ja ratsastukset pitää ajoittaa aikaiseen aamuun tai myöhään iltaan. Se ei ainakaan mulla tule onnistumaan, koska olen tosi aamu-uninen ihminen ja alkukesän olen töissä seitsemästä puoli neljään.

Haluan hyppäämään..

Kevätsäistä on kuitenkin saatu nauttia kuluneiden viikkojen aikana, kun melkein joka päivä on paistanut aurinko ja on ollut kunnolla lämmintä. Tulee ihan erilainen fiilis lähteä tallille kun keli on hyvä. Siltikin tallilla on tullut käytyä luvattoman vähän, ja hieman harmittaa kun kivat kelit menevät sisällä istuskeluun. Kouluun on tietysti pakko mennä ja viimeisen jakson aion suorittaa kunnialla loppuun ja keskittyä opiskelemaan paremmin kuin edellisen jakson aikana ;)

Keväästä jännittävän tekee se, että ratsastuksen osalta pitää alkaa luovaksi. Pelto ja tarha muuttuvat sulaessaan mutavelliköiksi, joissa liikkuminen ei tule kysymykseenkään. Jäljelle jäävät maastot. Tuolla päin ei ole paljoa kunnon metsiä missä voisi, tai saisi rämpiä, joten mennään teitä pitkin. Mieluiten menisin kuitenkin metsässä tai todella rauhallisilla teillä, joilla ei oikeastaan koskaan aja autoja. Mutta otetaan mitä saadaan ja käytetään teitä.

Viikonloppuna tehtiin uusi aluevaltaus ja hylättiin tuttu tienpätkä. Lähdettiin isommalle tielle kiertämään hieman pidempi lenkki. Hieman jännittynein mielin matkaan. Aiemmin vastaantulevat ajoneuvot ovat olleet enemmän tai vähemmän kauhistus. Tai autoista on selvitty, mutta kerran Väiskiä talutellessani vastaan tuli mopo, ei mitenkään vauhdilla, vaan asiallisesti hitaasti tekemättä turhia äkkinäisiä ääniä tms. Seisottiin paikallaan odottamassa että se menee ohi, ja juuri kun se on kohdalla, päättää Väiski hypätä pellolle turvaan. Itse olin vielä selkä hevoseen päin että näen mitä mopoilija tekee. Kysyin sitten Väiskiltä, että oliko ihan asiallista. Toinen seisoi sitten hetken paikallaan kuin vuohi..

Mutta maastoon lähteminen oli ainakin musta hyvä idea, Väiski olisi mielummin jäänyt kotiin ja pomppi postilaatikon kohdalla kiitettävästi pystyyn. Pidin kuitenkin pääni ja päästiin siitä eteenpäin. Matka eteni mukavasti ja kiinnitin huomiota kuinka pingottuneelta Väiski koko ajan tuntui. Pitääkin lisätä maastoilua kunnolla ja tehdä näistä reiteistä tuttuja. Ja se kunnon kohotus! Niin siitä pingottuneisuudesta. Ensimmäinen vastaantuleva auto oli taksi, jonka kuljettaja tuskin on paljoa hevosia kohdannut liikenteessä, koska vauhtia oli aika reilusti. Väiskillä meni ihan kokonaan pupu pöksyyn mokomasta ja herra hyppeli sitten keskellä tietä (!) joten näin kaikkien (itseni, hevosen ja sen taksin...) parhaaksi hypätä selästä alas. Kaikki selvisimme hengissä, mutta itse olin tapahtuneesta äärimmäisen hämmentynyt. Onneksi loput ohi ajavat autot hidastivat ja Väiskikin seisoi oikein nätisti paikallaan! Hämmästyin itsekin, kuinka lungisti se otti loput autot tuon ensimmäisen jälkeen.
Kuitenkin, talutin Väiskiä kymmenisen metriä ja hyppäsin uudestaan selkään. Edessä oleva ylämäki laukattiin, ihan kunnonkohotusmielessä. Väiski olisi halunnut jatkaa isompaa tietä eteenpäin, mutta ainakaan vielä en ajatellut niin pitkää reittiä tehdä. Ainakaan yksin. Käännyttiin pienemmälle tielle, joka menee Emman ohi. Minä luulin, ettei Väiskistä löytyisi enää yllätyksiä. Herrapa päätti Tyynen nähdessään heittäytyä oikein oriksi. Matkanteko ei onnistunut kuin maasta käsin. Muuten tuli sellaisia pystyhyppyjä, ettei ihan heti uskoisi. Vakuuttelin kovasti, ettei herra enää ori ole, joten esitys on turhaa. 
Talutin tämän pihatien sitten loppuun, koska heti kun pääsin selkään asti, Väiski pyörähti ympäri ja jos en antanut mennä niin hyppyä hypyn perään. Isommalla tiellä homma alkoi taas toimia. Kerran yritti, mutta antoi sitten olla. Loppumatka meni oikeasti mukavasti ja olisitte nähneet toisen ilmeen kun sai melassivettä! Toiset on vaan niin vähään tyytyväisiä. 

Mutta toivottavasti saadaan maastokaveri ettei tarvitse kohdata kaikkia uusia ja outoja asioita yksin. Luultavasti saadaankin, koska yksi ehdokas saapui eilen iltapäivällä. Hänestä en kerro vielä yhtään mitään, mutta kuulemma olen ensimmäinen sinne selkään kiipeävä, koska Emma uskoo ninjailukykyihini...

Mutta siinä meidän jännittävä maastoreissu. Pitää laittaa itselle muistilappu Väiskin niskaan että muistaa aina auton nähdessään olla käsi ojossa että hidastaavat varmasti  :D  Ja pitää kehitellä jotain, koska tuohon Emman kohdalle ei voida jäädä pomppimaan, se pitää saada pois. Paranee vielä kunhan Tyynellä alkaa kiima. Mielenkiinnolla odotan, tämä on kuitenkin lyhin reitti isompia teitä pitkin.