Heippa! Kyllä, kevät saapui vihdoin meillekin. Lunta on edelleen reilusti, mutta aurinko paistaa ja on oikeasti lämmintä. Ei aikaakaan, kun kesä tulee ja ötököitä saa juosta karkuun ja ratsastukset pitää ajoittaa aikaiseen aamuun tai myöhään iltaan. Se ei ainakaan mulla tule onnistumaan, koska olen tosi aamu-uninen ihminen ja alkukesän olen töissä seitsemästä puoli neljään.
 |
| Haluan hyppäämään.. |
Kevätsäistä on kuitenkin saatu nauttia kuluneiden viikkojen aikana, kun melkein joka päivä on paistanut aurinko ja on ollut kunnolla lämmintä. Tulee ihan erilainen fiilis lähteä tallille kun keli on hyvä. Siltikin tallilla on tullut käytyä luvattoman vähän, ja hieman harmittaa kun kivat kelit menevät sisällä istuskeluun. Kouluun on tietysti pakko mennä ja viimeisen jakson aion suorittaa kunnialla loppuun ja keskittyä opiskelemaan paremmin kuin edellisen jakson aikana ;)
Keväästä jännittävän tekee se, että ratsastuksen osalta pitää alkaa luovaksi. Pelto ja tarha muuttuvat sulaessaan mutavelliköiksi, joissa liikkuminen ei tule kysymykseenkään. Jäljelle jäävät maastot. Tuolla päin ei ole paljoa kunnon metsiä missä voisi, tai saisi rämpiä, joten mennään teitä pitkin. Mieluiten menisin kuitenkin metsässä tai todella rauhallisilla teillä, joilla ei oikeastaan koskaan aja autoja. Mutta otetaan mitä saadaan ja käytetään teitä.
Viikonloppuna tehtiin uusi aluevaltaus ja hylättiin tuttu tienpätkä. Lähdettiin isommalle tielle kiertämään hieman pidempi lenkki. Hieman jännittynein mielin matkaan. Aiemmin vastaantulevat ajoneuvot ovat olleet enemmän tai vähemmän kauhistus. Tai autoista on selvitty, mutta kerran Väiskiä talutellessani vastaan tuli mopo, ei mitenkään vauhdilla, vaan asiallisesti hitaasti tekemättä turhia äkkinäisiä ääniä tms. Seisottiin paikallaan odottamassa että se menee ohi, ja juuri kun se on kohdalla, päättää Väiski hypätä pellolle turvaan. Itse olin vielä selkä hevoseen päin että näen mitä mopoilija tekee. Kysyin sitten Väiskiltä, että oliko ihan asiallista. Toinen seisoi sitten hetken paikallaan kuin vuohi..
Mutta maastoon lähteminen oli ainakin musta hyvä idea, Väiski olisi mielummin jäänyt kotiin ja pomppi postilaatikon kohdalla kiitettävästi pystyyn. Pidin kuitenkin pääni ja päästiin siitä eteenpäin. Matka eteni mukavasti ja kiinnitin huomiota kuinka pingottuneelta Väiski koko ajan tuntui. Pitääkin lisätä maastoilua kunnolla ja tehdä näistä reiteistä tuttuja. Ja se kunnon kohotus! Niin siitä pingottuneisuudesta. Ensimmäinen vastaantuleva auto oli taksi, jonka kuljettaja tuskin on paljoa hevosia kohdannut liikenteessä, koska vauhtia oli aika reilusti. Väiskillä meni ihan kokonaan pupu pöksyyn mokomasta ja herra hyppeli sitten keskellä tietä (!) joten näin kaikkien (itseni, hevosen ja sen taksin...) parhaaksi hypätä selästä alas. Kaikki selvisimme hengissä, mutta itse olin tapahtuneesta äärimmäisen hämmentynyt. Onneksi loput ohi ajavat autot hidastivat ja Väiskikin seisoi oikein nätisti paikallaan! Hämmästyin itsekin, kuinka lungisti se otti loput autot tuon ensimmäisen jälkeen.
Kuitenkin, talutin Väiskiä kymmenisen metriä ja hyppäsin uudestaan selkään. Edessä oleva ylämäki laukattiin, ihan kunnonkohotusmielessä. Väiski olisi halunnut jatkaa isompaa tietä eteenpäin, mutta ainakaan vielä en ajatellut niin pitkää reittiä tehdä. Ainakaan yksin. Käännyttiin pienemmälle tielle, joka menee Emman ohi. Minä luulin, ettei Väiskistä löytyisi enää yllätyksiä. Herrapa päätti Tyynen nähdessään heittäytyä oikein oriksi. Matkanteko ei onnistunut kuin maasta käsin. Muuten tuli sellaisia pystyhyppyjä, ettei ihan heti uskoisi. Vakuuttelin kovasti, ettei herra enää ori ole, joten esitys on turhaa.
Talutin tämän pihatien sitten loppuun, koska heti kun pääsin selkään asti, Väiski pyörähti ympäri ja jos en antanut mennä niin hyppyä hypyn perään. Isommalla tiellä homma alkoi taas toimia. Kerran yritti, mutta antoi sitten olla. Loppumatka meni oikeasti mukavasti ja olisitte nähneet toisen ilmeen kun sai melassivettä! Toiset on vaan niin vähään tyytyväisiä.
Mutta toivottavasti saadaan maastokaveri ettei tarvitse kohdata kaikkia uusia ja outoja asioita yksin. Luultavasti saadaankin, koska yksi ehdokas saapui eilen iltapäivällä. Hänestä en kerro vielä yhtään mitään, mutta kuulemma olen ensimmäinen sinne selkään kiipeävä, koska Emma uskoo ninjailukykyihini...
Mutta siinä meidän jännittävä maastoreissu. Pitää laittaa itselle muistilappu Väiskin niskaan että muistaa aina auton nähdessään olla käsi ojossa että hidastaavat varmasti :D Ja pitää kehitellä jotain, koska tuohon Emman kohdalle ei voida jäädä pomppimaan, se pitää saada pois. Paranee vielä kunhan Tyynellä alkaa kiima. Mielenkiinnolla odotan, tämä on kuitenkin lyhin reitti isompia teitä pitkin.
Keväästä jännittävän tekee se, että ratsastuksen osalta pitää alkaa luovaksi. Pelto ja tarha muuttuvat sulaessaan mutavelliköiksi, joissa liikkuminen ei tule kysymykseenkään. Jäljelle jäävät maastot. Tuolla päin ei ole paljoa kunnon metsiä missä voisi, tai saisi rämpiä, joten mennään teitä pitkin. Mieluiten menisin kuitenkin metsässä tai todella rauhallisilla teillä, joilla ei oikeastaan koskaan aja autoja. Mutta otetaan mitä saadaan ja käytetään teitä.
Viikonloppuna tehtiin uusi aluevaltaus ja hylättiin tuttu tienpätkä. Lähdettiin isommalle tielle kiertämään hieman pidempi lenkki. Hieman jännittynein mielin matkaan. Aiemmin vastaantulevat ajoneuvot ovat olleet enemmän tai vähemmän kauhistus. Tai autoista on selvitty, mutta kerran Väiskiä talutellessani vastaan tuli mopo, ei mitenkään vauhdilla, vaan asiallisesti hitaasti tekemättä turhia äkkinäisiä ääniä tms. Seisottiin paikallaan odottamassa että se menee ohi, ja juuri kun se on kohdalla, päättää Väiski hypätä pellolle turvaan. Itse olin vielä selkä hevoseen päin että näen mitä mopoilija tekee. Kysyin sitten Väiskiltä, että oliko ihan asiallista. Toinen seisoi sitten hetken paikallaan kuin vuohi..
Mutta maastoon lähteminen oli ainakin musta hyvä idea, Väiski olisi mielummin jäänyt kotiin ja pomppi postilaatikon kohdalla kiitettävästi pystyyn. Pidin kuitenkin pääni ja päästiin siitä eteenpäin. Matka eteni mukavasti ja kiinnitin huomiota kuinka pingottuneelta Väiski koko ajan tuntui. Pitääkin lisätä maastoilua kunnolla ja tehdä näistä reiteistä tuttuja. Ja se kunnon kohotus! Niin siitä pingottuneisuudesta. Ensimmäinen vastaantuleva auto oli taksi, jonka kuljettaja tuskin on paljoa hevosia kohdannut liikenteessä, koska vauhtia oli aika reilusti. Väiskillä meni ihan kokonaan pupu pöksyyn mokomasta ja herra hyppeli sitten keskellä tietä (!) joten näin kaikkien (itseni, hevosen ja sen taksin...) parhaaksi hypätä selästä alas. Kaikki selvisimme hengissä, mutta itse olin tapahtuneesta äärimmäisen hämmentynyt. Onneksi loput ohi ajavat autot hidastivat ja Väiskikin seisoi oikein nätisti paikallaan! Hämmästyin itsekin, kuinka lungisti se otti loput autot tuon ensimmäisen jälkeen.
Kuitenkin, talutin Väiskiä kymmenisen metriä ja hyppäsin uudestaan selkään. Edessä oleva ylämäki laukattiin, ihan kunnonkohotusmielessä. Väiski olisi halunnut jatkaa isompaa tietä eteenpäin, mutta ainakaan vielä en ajatellut niin pitkää reittiä tehdä. Ainakaan yksin. Käännyttiin pienemmälle tielle, joka menee Emman ohi. Minä luulin, ettei Väiskistä löytyisi enää yllätyksiä. Herrapa päätti Tyynen nähdessään heittäytyä oikein oriksi. Matkanteko ei onnistunut kuin maasta käsin. Muuten tuli sellaisia pystyhyppyjä, ettei ihan heti uskoisi. Vakuuttelin kovasti, ettei herra enää ori ole, joten esitys on turhaa.
Talutin tämän pihatien sitten loppuun, koska heti kun pääsin selkään asti, Väiski pyörähti ympäri ja jos en antanut mennä niin hyppyä hypyn perään. Isommalla tiellä homma alkoi taas toimia. Kerran yritti, mutta antoi sitten olla. Loppumatka meni oikeasti mukavasti ja olisitte nähneet toisen ilmeen kun sai melassivettä! Toiset on vaan niin vähään tyytyväisiä.
Mutta toivottavasti saadaan maastokaveri ettei tarvitse kohdata kaikkia uusia ja outoja asioita yksin. Luultavasti saadaankin, koska yksi ehdokas saapui eilen iltapäivällä. Hänestä en kerro vielä yhtään mitään, mutta kuulemma olen ensimmäinen sinne selkään kiipeävä, koska Emma uskoo ninjailukykyihini...
Mutta siinä meidän jännittävä maastoreissu. Pitää laittaa itselle muistilappu Väiskin niskaan että muistaa aina auton nähdessään olla käsi ojossa että hidastaavat varmasti :D Ja pitää kehitellä jotain, koska tuohon Emman kohdalle ei voida jäädä pomppimaan, se pitää saada pois. Paranee vielä kunhan Tyynellä alkaa kiima. Mielenkiinnolla odotan, tämä on kuitenkin lyhin reitti isompia teitä pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti