Heippa! Tämä postaus oli alkuperäisesti tarkoitus omistaa mun motivaation kohteiden muutoksille, mutta kuulostaahan tämä paljon paremmalta! Kyseessä oli Väiskin toinen uimareissu ja ensimmäinen mun ratsastama reissu kun meillä on seuraa.
Perjantaina siis suuren suostuttelun jälkeen saatiin Emma lähtemään uittoreissulle mukaan Mayan kanssa. Yhden kerran olen Mayalla mennyt ja oli tosi rento tapaus. Enemmän jännitin Väiskin reaktiota, mutta heppa yllätti totaalisesti ja positiivisella tavalla! Se vain jäykistyi katsomaan kun Emma meni Mayalla pellolla ja me tultiin tien reunaa. Molempia täisi hieman jännittää toinen hevonen, mutta menivät tosi mukavasti ja Väiskikin käveli ihan rauhassa Mayan perässä. Ei ainakaan alkumatkasta yhtään wannabeori-hetkeä.
Päästiin rantaan alle tunnissa, mikä oli paljon nopeampi kuin ollessani yksin Väiskin kanssa. Taas jänskätti vähän ja mun piti hypätä satulasta taluttamaan herra rantaan ihmettelemään vettä. Hyppäsin kuitenkin suunnilleen heti selkään ja seurattiin yhdessä kun Emma seikkaili Mayan kanssa myös vedenrajaan asti. Hetki suostuteltiin Väiskiä menemään järveen ja sinne se lopulta asteli. Heti kauhea veden kauhominen ja lenkkarithan siinä kastuivat heti! Syvemmälle edettiin todella hitaasti, mutta ai että toinen nautti!
Jonkun aikaa läträttiin vedessä ja mentiin edestakaisin rannemmassa ja Väiski innostui ravaamaan rantavedessä. Mitäs siinä tasaisessa rannassa kieltämään toiselta ilot. Varottiin niitä muutamia pohjassa olevia kiviä ja veden poikki menevää letkua. Väiski oli kyllä ihan innoissaan.
Mutta entäs me ihmiset sitten? Me oltiin Emman kanssa kuin lapsia karkkikaupassa ja hihitettiin niin paljon ettei meinannut aina välillä kestää satulassa! Väiski oli aivan mahtava ja siitä kuoriutuu kyllä kunnon vesipeto!! Kotimatkalla se oli löytänyt sisäisen virtanappinsa ja sähelsi ja säpsyi. Mentiin alkumatka takaisinpäin pellon reunaa pitkin ja otettiin yksi laukkapätkä. Väiski heitti pukit ja lähti juoksemaan oikein kunnolla. Niinkin pulleroksi se menee yllättävän kovaa. Sain kuitenkin hidastamaan Mayan viereen ja sisäinen ori löytyi taas kun Väiski käveli kaula kauniisti kaarella ja suunnilleen ravasi paikallaan. Jatkettiin tietä pitkin ja hyppäsin eroamiskohdassa alas selästä koska tiesin Väiskin alkavan hangoittelemaan vastaan kun pitää erota kaverista, joten se tyytyi kiihdyttelemään ja huutamaan Mayan perään. Päästiin kuitenkin kotiin asti ehjänä ja Väiski pääsi takaisin laitumelle.
Suunniteltiin jo Emman kanssa että mennään sunnuntaina uudestaan jos sää sallii. Ja mitäpä se sade haittaa kun kastutaan kuitenkin. Ajateltiin mennä uimaan kunnolla ja jättää satulat rantaan. Katsotaan kumpi tippuu useammin! Järveenhän ei ole paha tipahtaa, vesi saattaa vain olla hieman viileää.
Perjantaina siis suuren suostuttelun jälkeen saatiin Emma lähtemään uittoreissulle mukaan Mayan kanssa. Yhden kerran olen Mayalla mennyt ja oli tosi rento tapaus. Enemmän jännitin Väiskin reaktiota, mutta heppa yllätti totaalisesti ja positiivisella tavalla! Se vain jäykistyi katsomaan kun Emma meni Mayalla pellolla ja me tultiin tien reunaa. Molempia täisi hieman jännittää toinen hevonen, mutta menivät tosi mukavasti ja Väiskikin käveli ihan rauhassa Mayan perässä. Ei ainakaan alkumatkasta yhtään wannabeori-hetkeä.
Päästiin rantaan alle tunnissa, mikä oli paljon nopeampi kuin ollessani yksin Väiskin kanssa. Taas jänskätti vähän ja mun piti hypätä satulasta taluttamaan herra rantaan ihmettelemään vettä. Hyppäsin kuitenkin suunnilleen heti selkään ja seurattiin yhdessä kun Emma seikkaili Mayan kanssa myös vedenrajaan asti. Hetki suostuteltiin Väiskiä menemään järveen ja sinne se lopulta asteli. Heti kauhea veden kauhominen ja lenkkarithan siinä kastuivat heti! Syvemmälle edettiin todella hitaasti, mutta ai että toinen nautti!
Jonkun aikaa läträttiin vedessä ja mentiin edestakaisin rannemmassa ja Väiski innostui ravaamaan rantavedessä. Mitäs siinä tasaisessa rannassa kieltämään toiselta ilot. Varottiin niitä muutamia pohjassa olevia kiviä ja veden poikki menevää letkua. Väiski oli kyllä ihan innoissaan.
Mutta entäs me ihmiset sitten? Me oltiin Emman kanssa kuin lapsia karkkikaupassa ja hihitettiin niin paljon ettei meinannut aina välillä kestää satulassa! Väiski oli aivan mahtava ja siitä kuoriutuu kyllä kunnon vesipeto!! Kotimatkalla se oli löytänyt sisäisen virtanappinsa ja sähelsi ja säpsyi. Mentiin alkumatka takaisinpäin pellon reunaa pitkin ja otettiin yksi laukkapätkä. Väiski heitti pukit ja lähti juoksemaan oikein kunnolla. Niinkin pulleroksi se menee yllättävän kovaa. Sain kuitenkin hidastamaan Mayan viereen ja sisäinen ori löytyi taas kun Väiski käveli kaula kauniisti kaarella ja suunnilleen ravasi paikallaan. Jatkettiin tietä pitkin ja hyppäsin eroamiskohdassa alas selästä koska tiesin Väiskin alkavan hangoittelemaan vastaan kun pitää erota kaverista, joten se tyytyi kiihdyttelemään ja huutamaan Mayan perään. Päästiin kuitenkin kotiin asti ehjänä ja Väiski pääsi takaisin laitumelle.
Suunniteltiin jo Emman kanssa että mennään sunnuntaina uudestaan jos sää sallii. Ja mitäpä se sade haittaa kun kastutaan kuitenkin. Ajateltiin mennä uimaan kunnolla ja jättää satulat rantaan. Katsotaan kumpi tippuu useammin! Järveenhän ei ole paha tipahtaa, vesi saattaa vain olla hieman viileää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti